Kosteusvauriokorjaus

Tutkimuksen toteutus voidaan jakaa alla oleviin viiteen aihealueeseen. Lisäksi haitta-ainetutkimukset suositellaan tehtäviksi kosteus- ja sisäilmateknisten tutkimusten yhteydessä.

Linkkejä tarkempiin ohjeisiin löytyy Ohjeet- ja opastekortit -välilehdeltä.

Rakenne- ja kosteustekniset tutkimukset

Ensiksi on kaikki rakennusosat käytävä läpi rakennusosakohtaisten tarkastuslistojen (ks. esimerkiksi Rakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus -opas, luku 3.2.1) avulla niiden vaurioitumisriskin ja kunnon arvioimiseksi. Suunnitelmien tarkastelun ja kohdekäynnin perusteella osataan rakenneavaukset kohdentaa todennäköisimpiin riskikohtiin. Kokenut kuntotutkija kykenee usein jo suunnitelmien ja aistinvaraisten havaintojen perusteella määrittämään vauriot ja niiden todennäköiset syyt.

Rakennetyyppien selvittämiseksi tai suunnitelmatietojen paikkansapitävyyden varmistamiseksi on kohteessa tehtävä rakenneavauksia. Materiaaleista otetaan tarvittaessa näytteitä mikrobi- ja haitta-ainetutkimuksia varten. Rakenneavausten ja niiden yhteydessä tehtävien aistinvaraisten havaintojen perusteella arvioidaan rakennusosien rakennusfysikaalista toimivuutta ja materiaalien vaurioitumisastetta. Rakennetyyppien materiaalit ja kerrospaksuudet raportoidaan tutkimusselostuksessa omana kappaleenaan. Materiaalien tunnistamiseen saa apua esimerkiksi Rakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus -oppaan liitteestä 2.

Materiaalien mikrobikasvua ja vaurioitumisastetta tarkastellaan aina aistinvaraisesti ja tarvittaessa materiaalinäytteiden mikrobianalyysin avulla. Näytteenoton yhteydessä havainnoidaan aistinvaraisesti ensisijaisesti materiaalin ulkonäköä; materiaalien toistuvaa haistelua on syytä välttää altistumisriskin vuoksi. Laboratoriossa tehtävässä analyysissä määritetään näytteessä esiintyvien mikrobien määrä ja lajisto. Kuntotutkijan on näytettä ottaessaan tiedettävä, mitä näyte edustaa eli hänellä pitää olla tieto vaurioituneeksi epäillyn kohdan rakenteesta ja materiaaleista sekä niiden mahdollisista vaurioitumismekanismeista. Mikrobianalyyseissä käytettäviä menetelmiä ovat laimennossarjaviljely, suoraviljely, suoramikroskopointi ja kvantitatiivinen PCR-menetelmä (qPCR).

Pintakosteudenosoittimella (tai -ilmaisimella) tehtävän pintakosteuskartoituksen avulla saadaan selville ainetta rikkomatta arvoiltaan poikkeavat alueet. Nämä kosteuspoikkeama-alueet on aina tutkittava tarkemmin rakennekosteudenmittauksilla.

Rakennekosteudenmittausten avulla voidaan selvittää rakenteen kosteuspitoisuus eri syvyyksillä ja kosteuden kulkusuunta. Mittausmenetelmät voidaan jakaa tarkkoihin ja suuntaa-antaviin mittauksiin. Tarkkoja suhteellisen kosteuden mittausmenetelmiä ovat näytepala-, porareikä- ja viiltomittausmenetelmät. Materiaalien kosteuspitoisuus painoprosentteina voidaan mitata esimerkiksi tiilestä tai betonista tarkasti kuivatus-punnitus-menetelmällä. Puun kosteuspitoisuutta painoprosentteina voidaan tutkia suuntaa-antavasti ns. piikkimittarilla.

Rakennusosien tiiviyden ja epäpuhtauksien kulkeutumisen tutkiminen

Rakennusosien ilmatiiviyden tutkiminen on tarpeen, jotta saadaan selville, kulkeutuvatko rakennusosien sisässä ja maaperässä olevat epäpuhtaudet sisäilmaan. Nämä voivat heikentää huomattavasti sisäilman laatua.

Ilmavuotokohtien paikantamiseen voidaan käyttää lämpökuvausta, ja se täydentää muita tutkimusmenetelmiä. Ilmavuodot saadaan parhaiten esiin kaksivaiheisessa lämpökuvauksessa. Siinä ensimmäinen kuvaus tehdään rakennuksen ollessa mahdollisimman tasapaineinen ja toinen sen ollessa voimakkaasti alipaineistettu.

Merkkiainekokeella saadaan selville ilmavuotokohtien tarkka sijainti. Siinä lasketaan merkkiainekaasua tarkasteltavan rakennusosan sisään, josta se pyrkii liikkumaan ilmavirtausten mukana kokeen ajaksi alipaineistetun huonetilan suuntaan. Vuotokohdat paikannetaan huonetilan puolelta merkkiaineanalysaattorilla.

Aistinvaraisen arvioinnin tukena voidaan käyttää merkkisavututkimusta, jolla voidaan selvittää ilmavuotokohtia ja tutkia ilmavirtauksien suuntaa ja voimakkuutta hetkellisesti.

Rakennusvaipan ilmanpitävyyttä voidaan arvioida määrittämällä rakennuksen ilmanvuotoluku eli q₅₀-luku. Määritys tehdään 50 pascalin paine-erolla yleensä rakennuksen energiatodistuksen laadintaa varten. Ilmanvuotoluvun perusteella ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä rakennuksen terveellisyydestä tai sen sisäilman laadusta.

Sisäilmaolosuhteiden ja sisäilman epäpuhtauksien mittaukset

Sisäilmatutkimuksia käytetään haluttaessa täydentää muiden tutkimusmenetelmien antamia tuloksia. Niillä pyritään tunnistamaan sisäilman laatua heikentäviä tekijöitä, mutta ne eivät juuri koskaan riitä haittaa aiheuttavien olosuhteiden osoittamiseen tai poissulkemiseen. Sisäilmasta voidaan tutkia fysikaalisia olosuhteita sekä erilaisten mikrobiologisten ja hiukkasmaisten epäpuhtauksien esiintymistä.

Sisäilman suhteellinen kosteus ja lämpötila vaikuttavat sisätilojen aistittuun viihtyisyyteen sekä lisäksi rakennusosiin kohdistuvaan kosteusrasitukseen ja vaurioiden syntymisriskiin. Erityisesti talvella esiintyvä alhainen sisäilman suhteellinen kosteus aiheuttaa ihon ja limakalvojen ärsytysoireita, kun taas liian korkea sisäilman suhteellinen kosteus lisää huomattavasti rakennuksen vaippaan kohdistuvaa sisäpuolista kosteusrasitusta. Osana kuntotutkimuksia tehdään sisäilman kosteus- ja lämpötilamittaukset. Ne tehdään oleskeluvyöhykkeeltä yleensä 1-2 viikon pitkäaikaisseurantana ja samanaikaisesti mitataan myös ulkoilman lämpötila ja suhteellinen kosteus.

Sisäilman hiilidioksidipitoisuus kertoo tilan käytönaikaisen ilmanvaihdon riittävyydestä, ja se vaihtelee huomattavasti tilan käyttöasteen mukaan. Kohonnut hiilidioksidipitoisuus kuvaa riittämätöntä ilmanvaihtoa ja aiheuttaa sisäilman tunkkaisuutta sekä pahimmillaan väsymystä ja päänsärkyä. Hiilidioksidimittaus tehdään yleensä pitkäaikaisena seurantamittauksena. Tällöin saadaan luotettavampi käsitys pitoisuuksien vaihtelusta vuorokaudenaikojen mukaan ja kokonaiskuva ilmanvaihdon riittävyydestä. Hiilidioksidipitoisuudelle on annettu Asumisterveysasetuksessa toimenpiderajat ja Rakentamismääräyskokoelmassa enimmäisarvot.

Sisäilman mikrobipitoisuudet vaihtelevat yleensä huomattavasti tilojen käyttötarkoituksen ja vuodenaikojen mukaan. Mikrobi-ilmanäytteiden avulla voidaan joskus havaita rakennuksessa oleva poikkeava mikrobilähde ja auttaa sen paikantamisessa johonkin tiettyyn rakennusosaan. Tyypillisesti 6-vaiheimpaktorilla eli ns. Andersen-keräimellä tehtävää ilmanäytteenottoa voidaan käyttää, jos muiden tutkimusten avulla ei kyetä paikallistamaan sisäilmaan liittyviä ongelmia ja halutaan lisänäyttöä mahdollisen mikrobivaurion olemassaolosta. Näytteet pyritään ottamaan pakkaskaudella, koska silloin ulkoilman mikrobipitoisuus on alhaisimmallaan. Menetelmä ei ole erityisen luotettava lyhyen näytteenottoajan, mikrobilähteiden runsaslukuisuuden ja pitoisuuksien voimakkaan vaihtelun vuoksi. Ilmanäytteessä todetun poikkeavan pitoisuuden tai lajiston syy saattaa olla myös muu kuin rakenteissa oleva mikrobivaurio.

Sisäilmassa voi olla haitallisia määriä erilaisia hiukkasia, kuituja ja pölyä. Näitä ovat esimerkiksi rakennusmateriaaleista peräisin oleva sementti- ja kipsipöly, lämmön- ja ääneneristysmateriaaleista lähtöisin olevat teolliset mineraalivillakuidut ja ulkoilmasta kulkeutunut katupöly. Hiukkaset, kuidut ja pöly aiheuttavat tyypillisesti ihon, silmien ja limakalvojen ärsytysoireita. Laskeutuneen pölyn koostumuksen määrityksen eli pinnoilta pyyhkimällä kerätyn pölynäytteen avulla saadaan selville, mitä pöly sisältää. Menetelmällä voidaan erottaa tavanomaisesta huonepölystä poikkeavat komponentit kuten asbestikuidut, lasi- ja mineraalivillakuidut, erilaiset rakennusmateriaalipölyt sekä mikrobi-itiöt. Näytteet otetaan tilan tasopintojen lisäksi tilan tuloilmakanavasta poikkeavan lähteen havaitsemiseksi. Pinnoille kertyneen pölyn määrä voidaan mitata pinnalle painettavan geeliteipin ja optisen lukulaitteen avulla sekä arvioitaessa rakennustyön loppusiivousvaiheen että rakennuksen käytönaikaisia pölykertymiä. Sisäilman hiukkaspitoisuutta tutkitaan mittaamalla hengitettävien hiukkasten (PM₁₀) ja/tai pienhiukkasten (PM_2,5) pitoisuutta ja näille molemmille on annettu Asumisterveysasetuksessa ja Rakentamismääräyskokoelmassa enimmäisarvot. Teollisten mineraalikuitujen määrä mitataan ns. geeliteippimenetelmällä joko erilliselle alustalle tai puhdistetulle tasopinnalle kahden viikon aikana laskeutuneesta aineksesta. Kuitujen määrä analysoidaan laboratoriossa ja sille on annettu Asumisterveysasetuksessa toimenpideraja.

Kemiallisten epäpuhtauksien tutkimukset

Kemiallisia epäpuhtauksia on tarpeen mitata poikkeavien materiaalipäästöjen tunnistamiseksi. Sisäilman laatua voivat heikentää haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC-yhdisteet) sekä jotkin muut haihtuvat tai puolihaihtuvat yhdisteet tai haitta-aineiksi luokitellut kaasu- ja hiukkasmaiset yhdisteet.

Sisäilmassa esiintyy aina VOC-yhdisteitä, ja ne ovat peräisin rakennusmateriaaleista, tilassa tapahtuvasta toiminnasta, kalusteista ja irtaimistosta sekä tilojen käyttäjistä. Erityisesti uusista vaurioitumattomistakin materiaaleista haihtuu normaalisti sisäilmaan VOC-yhdisteitä. Vauriotapauksissa tapahtuvan kemiallisen hajoamisen seurauksena vapautuvat yhdisteet poikkeavat määrältään ja tyypiltään normaalitilanteen yhdisteistä.

Haihtuvia orgaanisia yhdisteitä voidaan tutkia ilmasta, materiaalin pintaemissioina tai materiaaleista irrotetuista näytepaloista. Ensiksi poikkeavien hajujen lähteitä on kuitenkin arvioitava aistinvaraisesti ja kosteusmittauksien avulla ja tämän jälkeen on pohdittava, mitkä menetelmät sopivat parhaiten kyseiseen tapaukseen.

Sisäilman VOC-näyte kerätään yleensä pumpun avulla erityiseen adsorbenttiin noudattaen standardisoituja menetelmiä, joilla saaduille tuloksille on olemassa viitearvoja. Asumisterveysasetuksessa on annettu toimenpiderajat yhdisteiden kokonaispitoisuudelle ja muutamien yksittäisten yhdisteiden kuten 2-etyyli-1-heksanolin ja TXIB:n pitoisuudelle. Toimistorakennuksissa VOC-pitoisuudet ovat alhaisempia kuin asuinrakennuksissa, ja niissä suositellaan noudatettavaksi Työterveyslaitoksen esittämiä viitearvoja. VOC-yhdisteiden terveysvaikutukset ovat osittain tuntemattomia, joten pelkkien sisäilmanäytteiden perusteella ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä sisäilman terveydellisestä laadusta.

Rakenteen pintaemissiot mitataan tavallisimmin FLEC-laitteistolla ja tähän on olemassa kaksi menetelmää, jotka poikkeavat toisistaan menetelmän tarkkuuden ja kenttäkelpoisuuden osalta. Tulosten vertailtavuuden vuoksi on tärkeää tietää, kummalla menetelmällä näytteet on otettu. FLEC-mittaus voidaan tehdä myös lattiapäällysteen alapuolisesta rakenteesta kuten betonipinnasta, jolloin saadaan selville betoniin imeytyneiden VOC-yhdisteiden määrä. Vauriokohdasta otetun FLEC-analyysin tulosta on suositeltavaa verrata samasta tilasta kerätyn sisäilmanäytteen sekä vaurioitumattomasta kohdasta otetun FLEC-näytteen tuloksiin.

Materiaalinäytteen VOC-emissioita (ns. bulk-materiaalinäytteitä) voidaan tutkia laboratoriossa kammiomenetelmillä. Bulk-materiaalinäyte kuvaa tutkittavan rakenteen emissiopotentiaalia. Rakenteesta irrotettavaan näytteeseen on yleensä kiinnittynyt pintamateriaalin lisäksi liimaa, tasoitetta, pohjustusainetta ja betonia, ja nämä vaikuttavat näytteen emissioihin. Lisäksi näytteeseen tulee mukaan runsaasti tuoretta leikkauspintaa. Näin ollen materiaalinäyte ei kuvaa materiaalin todellista emissiota sisätilan suuntaan. Bulk-materiaalinäytteiden tuloksia on suositeltavaa verrata samasta tilasta kerättyjen sisäilmanäytteiden ja FLEC-analyysien tuloksiin. Materiaalinäytteistä voidaan tehdä päätelmiä materiaalin kemiallisesta vaurioitumisesta, mutta pelkästään niiden perusteella ei voida määrittää korjaustarvetta.

Muita sisäilmassa esiintyviä kaasumaisia epäpuhtauksia, joille on eri asetuksissa määritelty toimenpiderajat tai enimmäisarvot, ovat esimerkiksi ammoniakki, formaldehydi, naftaleeni ja radon. Ammoniakin lähteitä ovat joidenkin tasoitteiden ja liimojen sisältämien orgaanisten aineiden kosteuden aiheuttamassa hajoamisessa syntyvät päästöt. Kohonnut ammoniakkipitoisuus aiheuttaa ärsytysoireita. Formaldehydiä esiintyy esimerkiksi lastulevyissä, kivivillassa, liimoissa, hartseissa ja lakoissa, ja sen kohonneet pitoisuudet sisäilmassa voivat aiheuttaa silmä- ja hengitystieoireita. PAH-yhdisteisiin kuuluvaa naftaleenia esiintyy vanhoissa kyllästetyissä puurakenteissa, bitumituotteissa sekä asfalteissa ja valuasfalteissa. Naftaleeni on voimakkaan hajuinen, terveydelle vaarallinen yhdiste eikä sen hajua saa esiintyä sisäilmassa. Radon on peräisin maaperästä, ja pitkäaikainen oleskelu suuressa radonpitoisuudessa lisää keuhkosyöpään sairastumisen riskiä.

Ilmanvaihtojärjestelmän tarkastukset

Ilmanvaihdon tehtävänä on tuoda rakennukseen puhdasta ilmaa ja poistaa sisäilman epäpuhtauksia. Ilmanvaihto vaikuttaa sisäilman laatuun seuraavien tekijöiden kautta: tilan ilmamäärien riittävyys ja ilman jakautuminen tilassa, itse ilmanvaihtojärjestelmän toimiminen mahdollisena epäpuhtauslähteenä sekä ilmanvaihdon vaikutus rakennuksen painesuhteisiin.

Riittämätön ilmanvaihto lisää kosteuden ja erityyppisten ihmisistä, tilan toiminnoista ja pintamateriaaleista sekä kalusteista peräisin olevien epäpuhtauksien määrää sisäilmassa ja vahvistaa erityyppisten epäpuhtauksien aiheuttamia terveys- ja viihtyvyyshaittoja. Toisaalta tehokas ilmanvaihto voi pienentää sisäilmassa olevien epäpuhtauksien määrää. Ilmanvaihtojärjestelmässä olevista äänenvaimennusmateriaaleista irtoavat mineraalivillakuidut sekä kanavapinnoille kertynyt rakentamisenaikainen ja muu pöly voivat toimia sisäilman epäpuhtauslähteinä. Ilmanvaihto voi vaikuttaa huomattavasti rakennuksen painesuhteisiin, ja liian suuren alipaineen synnyttämät ilmavirtaukset voivat kuljettaa epäpuhtauksia maaperästä ja rakenteista sisäilmaan.

Ilmanvaihtojärjestelmän tarkastukset voidaan jakaa sen toimivuuden tarkastamiseen, puhtauden tarkastamiseen, ilmanäärien mittaamiseen ja painesuhteiden mittaamiseen.

Ilmanvaihtojärjestelmän toimivuuden tarkastuksessa selvitetään ilmanvaihtojärjestelmän tyyppi, ilmanvaihtokoneet ja niiden palvelualueet, käyntiajat ja ohjaustapa, laitteiden ikä ja kunto, suodattimien vaihtoajankohdat sekä huonetilojen ilmanjakotapa ja sen toimivuus.

Ilmanvaihtojärjestelmän puhtauden tarkastaminen sisältää kanaviston puhtauden tarkastamisen ohella ilmanvaihtojärjestelmään kuuluvien osien ja laitteistojen puhtauden tarkastamisen. Kanaviston puhtaus arvioidaan joko visuaalisesti erillisten puhtausasteikkojen avulla tai sormipyyhkäisyllä. Muiden osien kuten ulkoilmasäleikköjen ja -kammioiden, suodattimien, lämmönsiirtimien ja puhaltimien puhtauden sekä äänenvaimentimien pinnan eheyden tarkastus tehdään silmämääräisesti. Ilmanvaihtokoneesta on tarkastettava koneen eri osien välisten tiivisteiden kunto ohivirtausten havaitsemiseksi.

Ilmamäärien mittaus tehdään tulo- ja poistoilmapäätelaitteiden lisäksi ilmanvaihtokoneesta, jotta saadaan selville, ovatko kokonaisilmamäärät suunnitelmien mukaisia. Mitattuja ilmamääriä verrataan suunnitelmien mukaisiin ilmamääriin tai, jos suunnitelmia ei ole saatavilla, rakentamisajankohdan määräysten mukaisiin ohjearvoihin. Tuloksia tulkittaessa on tällöin otettava huomioon, että ilmamäärien ohjearvot ovat muuttuneet vuosien saatossa. Ilmamäärät mitataan yleensä joko venttiilin yli vallitsevaan paine-eroon perustuvalla menetelmällä tai ilman virtausnopeuteen perustuvalla menetelmällä. Sisäilman hiilidioksidipitoisuus kuvaa myös hyvin ilmanvaihdon tehokkuutta käytön aikana.

Paine-erojen mittaamisella saadaan selville, millaiset painesuhteet vallitsevat toisaalta rakennuksen sisäilman ja ulkoilman välillä ja toisaalta rakennuksen eri tilojen tai kerrosten välillä. Rakennuksen painesuhteisiin vaikuttavat tuuli, ns. savupiippuilmiö ja ilmanvaihto. Rakenteen läpi virtaavan ilman määrä vaihtelee sekä rakenteiden epätiiviyskohtien määrän ja koon että paine-eron suuruuden mukaan. Rakennuksen alipaineisuus mahdollistaa epäpuhtauksien kulkeutumisen rakenteista sisäilmaan, kun taas ylipaineisuus mahdollistaa rakennuksen käytöstä syntyvän kosteuslisän kulkeutumisen rakenteeseen ja sen tiivistymisen kylmiin pintoihin. Paine-eroa mitataan yleensä dataloggeriin kytketyillä mitta-antureilla 1-2 viikon pituisena jatkuvatoimisena seurantamittauksena. Aiemmin rakennukset on suunniteltu alipaineisiksi, mutta nykyisin uudet rakennukset on toteutettava tasapaineisina.